Heipä hei pikku ystäväiseni ja tervetuloa lukemaan lukua nro. 5! Toivon, että kommentoisitte, sillä muuten minulle tulee paaaha mieli ;,( // wolf!
Hei, olen Tiina Tärkeä! Tervetuloa seuraamaan minun mielenkiintoista elämääni! Mitä eikö teitä kiinnosta? Onko Purplejen elämä muka kiinnostavampaa?
Valpuri, Nikita ja Adora totesivat yhdessä, että piskuinen kerrostalokolmia olisi heille aivan liian pieni, joten he keräsivät varojensa rippeet ja ostivat halvan (ja todella ruman) talon kaupungista nimeltä Princeton. Seuraavaksi seuraa asuntoesittely siis. Yllä on talo ulkoa.
Avataanpas ovi! Noniin, tervetuloa rähjäiseen eteiseen. Huonekalut kuuluivat asunnon edelliselle omistajalle.
Nyt näette hieman Adoran kehtoa.
Näkymät Adoran kehdosta. Tuo maalaisu on aika pelottava. Vältääkään GoSia ihmiset, sieltä voi tulla mukaan vaikka mitä spuukia...
Valpurin sänky+ikivanhan vaatekaappi. Muistuttaa Narnia- kaappia, mutta voin surukseni huomauttaa, että ainoa yhtäläisyys on vain ulkonäkö.
Keittiönurkkaus. Minusta se on ihan sievä, vaikka en kyllä usko ruokien säilyvän tuollaisessa romakaapissa...
Ruokailuhuone. Huhuh, miten kuluneet huonekalut. *pyörtyy*
Taso tavaroille sekä kulahtanut matkalaukku.
Jos mennään tuosta oikean puoleisesta ovesta...
...päästään kylpyhuoneeseen! Vasemmasta ovesta pujahtaessa päädytään...
... Nikitan huone. Suloisen tyttömäinen, eikös? Rakastan noita pikkurihkamia, mitkä eivät tosin näy kauheasti.
Pikku perheemme tahtoi kovasti koiraa ja söpöä sellaista tahtoessaan he joutuivat ostaamn vanhuksen. Voi kun kurjaa, Luna on niin suloinen :)
Valpuri koki tyylinvaihdoksen. Nyt hän näyttää mielestäni tätimäisemmältä :>
Ei ole vaikea arvata, ketä Adora pitää esikuvanaan.
Nikita: -Mulla on sellanen tunne et jos heitän sut ilmaan, jotain kivaa tapahtuu!
Epäilen vahvasti Nikitan lastenhoitotaitoja tämän jälkeen...
Adorasta kasvoi suloinen pikku kermaleivos. Eräänä päivänä ulkona leikkiessään hän toi kotiin tuon nuken sanoen, että nyt nukke saa hyvän äidin. Minusta koko nuken olisi voinut jättää ottamatta, kammottava suoraansanottuna.
Adora ei jättänyt Lunaa hetkeksikään rauhaan, niin suloinen se hänen mielestään oli. Jotenkin vaikuttaisi siltä, ettei Luna kauheasti vastustelisi.
Ei, ei vastustele, oikeassa taas.
Adora: -Leikitään temmotta, että mä oon plintetta ja tä oot mun heppa!
Valpuri: -Mitäs äidin pikku prinsessa!
Adora: *hykertelee tyytyväisyydestä*
Ai niin, rakensin väliseinän. Hieno, eikö?
Nikitalla oli tapana kertoa Adoralle aina iltaisin satu. Ilman tätä satua ei pikkuista saatu vaiennettua.
Nikita: ...ja juuri kun prinsessa suuteli sammakkoa, muuttui sammakko komeaksi prinssiksi ja...
Adora: Mä en mitää tammakoita enkä plinttejä ala puttailemaan! Yih!
Se hyppelee niin suloisesti liikkuessaan. Luna alkaa muuten käymään vanhaksi, sitä ei oikein enää innosta kepinheitot eikä toiset koirat.
Äidinvasitot saattavat iskeä kenelle tahansa. Nikitalla taitaa olla jotain hellyyskohtauksia...
Nikita: Oh, nyt se kupsahti!
Luna *ponkaisee ylös*: -Graooouuuuuuuh? (-Mitä kuka missä täh?)
Valpuri: -Voi ei, taisin humauttaa lapiollani jätevesisäiliöön! Nikittttaaaaa, apuaa!
Taas syntymäpäivien aika, kultaseni!
Adorasta kasvoi siis ihan simpsakka neitokainen kera vahvojen rillien. Hänen näkönsä on niin kovin huono, ettei pärjäisi hetkeäkään ilman prillejään.
Onneksi äiti ehti mukaan eikä jäänyt koikkelehtimaan takapihalle. Hyvää neljävuotissyntymäpäivää!
Nikitalla olivat viimeiset teinivuosien päivät käsillä. Pian hänestä kasvaisi kaunis, kypsä aikuinen nainen. (Kuulostaa ihan terveystiedonkirjasta copy&pastetulta...)
Ja Adoralla oli taas vuorossa ensimmäinen koulupäivä. Häntä jännitti aivan mahdottomasti ja Valpuri joutui moneen otteeseen vakuuttamaan, että bussikuskisetä on oikeasti ihan kiva.
Hyvinonnistuneen koulunpäivän päätteeksi joku tuli Purpleille kuokkimaan. Kaunis, totta vie, mutta väärää sukupuolta meidän Adoralle.
Adora: -Tuleeko susta tänää SIIS ihan oikee aikuinen?
Nikita: Joo arvaappa ihan rauhassa.
Nikita: -Jeah, musta tulee niinku aikuinen!
Valpuri: -Joo ainakin henkisesti.
Nikita: -Ei helkutarallaa ei tätä selväpäisenä tätä nuoruusvuosien loppua kestä...
Nikitan ensimmäiset ja viimeiset teinikännit.
Rävykkyyden perikuva, Nikita kasvoi siis tässä naisvaltaisessa talossa aikuiseksi. Haluatte varmaankin vielä lähikuvan tästä feminististä?
Kaunis! Hänellä on oikeasti tosi kapeat silmät, meikin alta sitä ei vain oikein aina huomaa.
Aikuinen nainen tarvitsee tietenkin aikuisen naisen huoneen. Vähillä rahoilla hankittiinkin uudet huonekalut lähinnä kirpparilta, mutta ihan näppärä huone siitä minusta tuli. Nikita pitää taiteista, joten ostin hänelle tyhjiä maalauspohjia sekä vesi- että akryylimaalit.
Uni tahtoi kuitenkin painaa Nikitan silmät lurpalle, joten petiin siitä ja mars ettei tule tummia silmänalusia! Murh!
Talvi alkoi pikkuhiljaa saapua Princetoniin ja niin jokainen kaupungin pihoista sai kauniin nokisen lumipeitteen. Ja Luna sai kaverin...
Luna: Mour gfah vuh vuh! (Mä oon sua kakskertaa vanhempi, joten ala vetää.)
Susi: Uiks! (Raju mummeli!)
Susi: Vouh? (Mut miten tän saa auki?)
Kiinni oleva portti oli monille kulmakunna rakeille valtava ihmetyksen aihe.
Moppe: Wouhg? (Miten tän saa niinku auki?)
Moppe: Wouw! Hau grauh! (Avaa toi portti niin pääsen kattoon sitä rajuu mummelii!)
Random: -Jätä minut rauhaan! K-kiltisti hauveliiih...!
Joskus tuntuu siltä, että näiden kahden rodun välillä on jotain muutakin kuin kielimuuri.
Isku: Väyh grau! (Miks tää ei aukee??)
Portti =Pulmapeli
Takaisin kaksijalkaisten arkeen. Nikitan sekä Adoran päivittäinen ruokasota on jälleen käynnissä. 10 pistettä sille, joka arvaa kuka siivoaa jäljet.
Nikita: -Sulla on joku snökö tossa leuas...
Äitiys tuo mukanaan muutakin kuin rakkautta arkeen. Valpuri tahtoi eroon vatsamakkaroistaan ja pian niistä pääsikin.
Nikita teki työkseen galluppeja lääketieteellisistä asioista paikalliselle terveyskeskukselle. Yleensä hän vain seisoi talonsa edessä kyselle vastaantulevien mielipiteitä.
Nikita: -Anteeksi hyvä herra, kertoisitteko mielipiteenne simrokon ehkäisytavoista?
Mies: -Ne ovat aivan hyödyttömiä! Naapurilleni jäi kauheat paiseet, sillä lääkkeet eivät auttaneet yhtään!
Nikita: Tuo taitaa olla urbaani legenda, hyvä herra. Kyllä ne lääkkeet tehoavat 99,9 % mahdollisuudella.
Mies:-Mutta entä jos naapurini olisikin tuo 0,1 pronsentti? Kuinkas sitten suu pannaan?
Nikita:-Anteeksi nyt vain, minusta tuntuu, että haastette ehdoin tahdoin riitaa kanssani.
Tuo keskustelu jatkui useita kymmeniä minutteja, jonka jälkeen tehtiin kompromissi: Huomenna olisi treffit kello kuusi.Ja mihen nimi oli siis Jack.
Klo 17:55;
Nikita: -Valpurin mekko tuokoon minulle onnea väittelyssä!
Kyllä, tiedossa oli treffailua väittelyn merkeissä.
Tai siis tiedossa olisi ollut, ennen kuin Jack peruutti treffit.
Nikita: -Sinä mitä? Ja minä kun lainasin vaivalla kirjastosta 10 kirjaa Utopialaisen sammakon syömätavoista ihan vain väittelyä varten!
Jack:-No tässähän sitä väitellään.
Nikita: -Minä sinulle väittelyt näytän.
Lievittääkseen sydänsurujaan Nikita sortui jos jonkinmoiseen asioihin.
Nikita: -Huoh, en saa unta kun vain ajattelen Jackia. Pakko väitellä tässä ja nyt, muuten sieluni ei saa rauhaa.
